proagria_lansi-suomi.png



 

ProAgria Länsi-Suomi ry toimii Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa maatalous- ja maaseutuyrittäjien asiantuntijapalveluita tuottavana organisaationa. Toimialue on Suomen keskeisiä maatalousalueita ja tuotantorakenteeltaan hyvin monipuolinen. Yhdistyksen tavoitteena on palvella vuosittain noin 3000 toiminta-alueen yrittäjää. Yhdistyksen palveluksessa oli vuoden 2019 aikana 60 henkilöä ja sillä on palvelutoimistot Porissa ja Turussa sekä aluetoimistot Eurassa, Huittisissa, Kankaanpäässä, Loimaalla, Salossa ja Somerolla. Olemme jäsenenä ProAgria Keskusten Liitto ry:ssä sekä Maa- ja Kotitalousnaisten Keskus ry:ssä.

Pitkäaikaisen toimitusjohtajamme jäädessä vuodenvaihteessa eläkkeelle etsimme nyt uutta

TOIMITUSJOHTAJAA

Uutena toimitusjohtajana kehität keskuksemme toimintaa nykyisen alueen ja rakenteen pohjalta. Maatalousasiakkaamme ovat isossa rakennemuutoksessa, ja myös meidän tulevaisuutemme sisältää paljon kehittämis- ja uudistumishaasteita. Johdat asiantuntijaorganisaatiotamme uudistusprosessissa, johon sisältyy mm. palveluiden suuntaamiseen, uusien palvelukonseptien kehittämiseen, toimintamme proaktiivisuuden lisäämiseen sekä digitalisaatioon liittyviä kehittämistarpeita. Pidät hyvää huolta taloudestamme ja sen kehittymisestä. Tärkeä osa työtäsi on myös yhteistyö sidosryhmiemme kanssa. Työhuoneesi voi sijaita joko Turussa tai Porissa.

Etsimme tähän tehtävään maatalouden kehityshaasteita hyvin tuntevaa johtajaa, jolla on osaamista sekä strategioiden rakentamisesta että toimeenpanosta. Sinulla on vankkaa kokemusta asiantuntijaorganisaatioiden menestyksellisestä johtamisesta maatalousympäristöstä sekä kyky johtaa muutosta kehittyvässä ympäristössä. Hallitset myös sidosryhmätyöskentelyn ja sinulla on hyvä talousasioiden osaaminen.

Johtajana saat ihmiset mukaasi ja sinulla on vahvat kommunikointi- ja viestintätaidot sidosryhmien suuntaan. Olet aidosti kiinnostunut maatalousalasta ja sen tulevaisuudesta. Toiminnan kehittäjänä olet ennakkoluuloton ja ideointikykyinen.

Tehtävää koskeviin tiedusteluihin vastaa Arespartnersin seniorikonsultti Erkki Levä puh. 040 181 9695. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen alla olevan LÄHETÄ HAKEMUS -painikkeen kautta 3.8.2020 mennessä. Haastattelut tehtävään käynnistyvät elokuussa viikolla 33.

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Löydä kauttamme juuri sinulle sopiva työ!

Rekrytoinneissa haemme asiakkaamme tarvitsemaa osaamista useista eri kanavista, joista oma cv-kantamme on eräs merkittävistä. Verkostoidu kanssamme, jotta voimme huomioida myös sinut hakiessamme asiakasyrityksillemme osaajia. 

 

TIEDONANTO LIITTYEN KORONAVIRUKSEEN

Tulemme erityistoiminnoilla huolehtimaan siitä, että pystymme jatkamaan toimintaa Koronan aiheuttamat rajoitukset huomioiden.

 

Olemme hyvin tarkkoja siinä, ettei kukaan henkilöstöstämme ole altistunut virukselle.  Lisäämme henkilöstömme etätyötä, pidämme niin haastatteluja kuin asiakaspalavereja erilaisten sähköisten työkalujen avulla.

 

Tulemme välttämään fyysisiä tapaamisia siinä määrin kuin se on mahdollista, mutta mikäli tarvetta tapaamiselle on, pyrimme varmistumaan siitä, ettei henkilö ole altistunut virukselle.

Meillä on otettu toimistolle myös lisäpalveluita toimiston päivittäiseen desinfiointiin liittyen. Nämä toimet mahdollistavat niin uusien projektien käynnistämisen kuin nykyisten jatkamisen.

Seuraamme koko ajan uusia Koronaan liittyviä säännöksiä sekä niiden vaikutuksia. Annamme mielellämme tähän liittyen lisäinformaatiota, mikäli teillä on tarve kysyä toimintatavoistamme.

Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta